Raatteen portin alueella on talvisotamuseon lisäksi useita muistomerkkejä ja opastettuja teemapolkuja.
Talvisotanäyttely kertoo Suomussalmesta ennen talvisotaa, evakkoon lähdöstä, kylmyyden vaikutuksista sodan kulkuun, puna-armeijan kohtalonhetkistä, Suomelle kallisarvoisesta sotasaaliista Raatteentieltä sekä olosuhteista, joihin palattiin sodan jälkeen.
Näyttelyyn kuuluu 14 min. kestävä koskettava dokumenttifilmi, jonka käsikirjoituksen on laatinut Pekka Lehtosaari. Elokuvan selostus on suomeksi, mutta tekstitys on saatavilla suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja venäjäksi.
Näyttelyn voi kiertää joko omatoimisesti tai varata mukaan asiantuntevan oppaan.
Muuttuva näyttely
Jatkosotanäyttely
Raatteen Portin Jatkosotanäyttely (1941-1944) esittelee Suomen ja Neuvostoliiton välisen sodan aseita, tykinammuksia ja kranaatteja. Lisäksi esillä on propagandajulisteitä sekä kortteja ja kirjeitä rintamalta. Voit myös kokeilla, kuinka painava kaukopartiomiehen reppua on ja käsitellä jatkosodan aikaisia oikeita deaktivoituja aseita.
Kenttärata
Uutuutena on Raatteen Porttiin tehty lyhyt pätkä kenttärataa. Hyrynsalmen, Suomussalmen, Taivalkosken ja Kuusamon korpipitäjien alueelle rakennettiin valtakunnankansleri Adolf Hitlerin johtaman Saksan toimesta 178 km pitkä kenttärata. Kapearaiteinen, kiskotukseltaan vain 75 cm leveä rata rakennettiin vuosina 1942–1944. Rata ehti olla kokonaisuudessaan täydessä toiminnassa vain 4 kk. Alueelle rakennetun radan ympärille on kasattu tiettyjä alkuperäisiä yksityiskohtia ja infoa kenttäradasta. Nähtävänä ovat myös alkuperäinen ratakiskotus ja hiekkavaunu.
Opastetut kierrokset
Näyttelyyn järjestetään opastettuja kierroksia, alkaen 50 €/h. Opastus on varattava vähintään kolme päivää etukäteen.
Hinnasto v. 2024
- Perhelippu (2 aik. + 2 lasta) 30 €
- Aikuiset 12 €
- Kriisinhallintaveteraanit 10 € (tunnistekortilla)
- Lapset (7–15 v.) 6 €
- Ryhmät (yli 20 hlöä) 9 €
- Varusmiehet, koululaisryhmät 5 €
- Veteraanit ja lotat 0 €
- Museon opastus alk. 50 €/h
Kuljettajalle ja matkanjohtajalle vapaa pääsy.
Voit varata bussioppaan Suomussalmen Matkailutoimistosta, puh. 044 777 3250 tai visit@suomussalmi.fi.
Raatteen Portti
Raatteentie 2
https://www.raatteenportti.fi/talvisotamuseo/
Lähialueen tuotteet & palvelut
Tutustu alueeseen